Itsesuunniteltu ja tehty; Heleät
Täytyy sanoa, että tuottaa suurta mielihyvää tuo otsikko, itsesuunniteltu ja tehty, ja että nämä ovat valmiit! Heleät on kukkasukkien nimi ja yhdessä isännän kanssa mietitty.
Te, jotka olette lukeneet blogiani, tiedätte jo, että myös aivotyöskentely on minulle suuri rasitus ja kognitiivinen hahmottaminen on vaikeutunut sairauden myötä. Näin ollen suunnittelu ja kokonaisuuden hahmottaminen on vaikeaa ja sitähän sukan suunnittelu vaatisi. Mutta pikkuhiljaa, pienissä erissä…
Tuon kukan varren suunnittelin jo keväällä, mutta siihen sopivaa kukkaa en vain saanut aikaiseksi. Piirtelin ja kumitin ja kumitin ja piirtelin. Isäntä tajusi olla hiljaa, vaikka näki, että rasitus meni yli, mutta minuahan ei saa lopettamaan, ennenkuin itse tajuan lopettaa😅
Olisin voinut tehdä pienemmän kukan, se olisi tullut helposti, mutta halusin saman leveyden kuin varressakin oli; 13 silmukkaa kaikkineen. Kolme kuviota sain aikaiseksi ja isäntä sai valita niistä, minkä kudon sukkaan. Hän valitsi keskimmäisen ja sillä mentiin.
Ja sitten jalkaterä; en halunnut siihen enää samaa kukkaa tehdä enkä halunnut ihan yksiväristäkään. Nämä värit yhdessä olivat kuitenkin niin kauniita, joten niitä halusin käyttää. Jostakin tuli tämä simppeli raita mieleen ja kutoessa huomasin, että se kävi. Ei liian häiritsevää eikä vienyt huomiota pois varren kukasta.
Ja sitten vielä se toisen sukan kutominen. En olisi arvannut, että sukankutominen vaatii näin paljon itsehillintää ja itsekuria😁😁
Naurattaa väkisinkin isännän analyysi minusta, kun pyysin apua sukkien nimen keksinnässä😅 Hän sanoi, että minulla on sellainen taiteilijan sielu, että en yhtään jaksa miettiä ja ajatella kauaa, vaan että se vastaus pitäisi tulla heti ja hetkessä. Isäntä miettisi ja prosessoisi ja avaisi aihetta, minä tuskastun jo ensimmäiseen prosessointiin. Mutta yhteistyöllä syntyi nimi Heleät. Tarkoituksena tuoda esiin kukan hehkuvaa punaisuutta, mutta silti samalla punaisten värien kirkkautta ja heleyttä suhteessa metsän vihreään.
Nämä sukat olivat näköjään vähän yhteistyössä isännän kanssa tehdyt, ainakin suunnittelun osalta. Kiva, että hän jaksaa kuunnella ja ottaa kantaa sukankudontaankin, ei vain lankojen ostamiseen:)
Kiva kun teillä on yhteinen harrastus! Heleät on tosi heleät väritykseltäänkin. Tuon kukan minäkin olisin noista valinnut.
VastaaPoistaIsäntä nyt aivan innostui nimeämään sukkiani, joten täytyy antaa osallistua😅
PoistaKauniit! Jään silti odottamaan, että nuo kaksi muutakin kuviota ilmestyvät myöhemmin toisiin sukkiin, hih.
VastaaPoistaHellesunnuntaita!
Heh, arvasit aivan oikein! Täytyyhän noita toisia kuvioita käyttää myöhemmin😅😇
Poista