Raitasukat marjakuviolla

Nyt piti alkaa tuhoamaan tätä viime kesänä tilattua lankakasaa. Pehmeää alpakka/merinovillaa nimeltään Drops Nord ja sopii ainakin minun iholleni paremmin kuin villalanka.

                         

Monenlaista suunnitelmaa oli, mitä näistä voisin tehdä, mutta tein nyt kuitenkin ensimmäiseksi Puolukka- ja Mustikkasukat. Ihan yksinkertaiset raitasukat höystettynä marjakuviolla. 

          

Nyt vain en tiedä jaksanko tehdä noille sukille paria, ei innosta yhtään, kun pitäisi päästä jo seuraavan projektin kimppuun. Mutta voinhan minä noita noinkin pitää, itselleni kun tulevat:)

Varastoissa on vielä Filcolana Arwetta-lankaakin ja ajattelin josko yhdistäisin tämän langan kanssa. Kaikkia on vähän jäljellä, joten ehkä raitasukkia tulee vielä lisää.

Olen korkannut pyöräilykauden! Isäntähän teki minulle viime kesän alussa juuri minulle sopivan pyörän, jolla pystyn käydä pienen lenkin pyörähtämässä. Aikaisemmin en pystynyt edes nousta pyörän selkään, kun reidet jo menivät maitohapoille, mutta nyt pystyn uuden lääkityksen ansiosta paremmin. Minun pitää vaan muistaa joka polkaisulla rentouttaa reisilihas, kun se maitohappojumitus niinkuin vaanii nurkan takana. Sanonkin, että pyöräilen sillä lailla ”pyhällä hengellä”, en siis käytä lihaksia lähellekään maksimia, vaan koitan vaan rullailla rennosti. 

                      

Penkki on laitettu niin, että pystyn istumaan siinä koko ahterillani ja levätä selkä suorana eikä minun tarvitse nojata käsiin, mitkä siis ovat toinen ongelmakohta. Niihin ei voi tukeutua, kipeytyvät ja menevät tukkoon, ne ovat vain ohjaamista ja tasapainoa varten siinä kevyesti ohjaimilla.

                       

Vaikeinta pyöräilyssä on teiden ylitys, mutta ei ehkä siitä syystä mitä voisi kuvitella. Ensinnäkin jäykistyneen selkäni takia pää ei käänny tarpeeksi, jotta näkisin tuleeko autoja, joten paljon joudun luottamaan kuulooni. Ennakoin kauan ennen tien ylitystä koittamalla katsoa mahdollisuuksien mukaan autotilannetta ja lopulta teen ison kaarroksen ennen suojatietä, jotta näen joka suuntaan. Koitan myös hidastella, jos tulee autoja, jotta minun ei tarvitse pysähtyä, koska se lähteminen taas uudelleen on niin ison työn takana. 

Autoilijat ovat kyllä ystävällisiä ja pysähtyvät tai hidastelevat, että minä saan ylittää tien, mutta sepä aiheuttaakin minulle ongelmia. Silloin joudun hieman enemmän pinnistelemään päästäkseni tien yli ja sitten voi olla, että matka katkeaa siihen, kun jalat menevät tukkoon. Miksi se vaatii pinnistelemistä? Sitä jotenkin vaistomaisesti kiihdyttää vauhtia, kun toinen antaa tietä ja näin ollen en mene sitä vauhtia, mihin kykenisin. Vaikka mietin koko ajan, että ihan rauhallisesti, ihan rauhallisesti, silti sitä yrittää suoriutua tien ylityksestä nopeammin kuin mitä olisi edellytyksiä. Ja tämä on oikeasti ongelma. Siksi monesti kiertelen tai en mene siitä yli, mistä olin suunnitellut, vaan menen sitten vasta, kun ei ole autoja näkökentässä, jotta pystyn jatkamaan matkaa ja vältyn liikarasitukselta. Tämä on tätä samaa ennakointia mitä joutuu tekemään koko päivän, jotta selviää iltaan asti.

Eilen tosiaan kävin pyöräilemässä ja ajattelin, että olisipa hienoa, kun olisi sellainen kamera, millä voisi kuvata sitä omaa menoa ja minkälaista suunnittelua pyöräily vaatii joka hetki. Eihän se rentouttavaa ole, mutta koitan silti oman jaksamisen rajoissa käydä hieman verenkiertoa kiihdyttämässä. Kuntokaan ei tässä nouse, aina saman matkan menen, mutta onhan se jännää päästä pyörän selkään ja käyttää kroppaa johonkin muuhun kuin kutomiseen...