Kirjoneulelapaset nirkkoreunalla (sisältää ohjeen)




Nyt, kun tosiaan innostuin neulomaan näitä lapasia ja innostuinpa vielä tästä nirkkoreunasta lapasen suuaukossa, ajattelin demonstroida miten sen teen.

Siis miten teen erivärisen nirkkoreunan ja kuinka päätän langat samalla niin, että nirkkoreunan ollessa valmis, pääteltävää ei ole yhtään👍😊


Ensin luodaan tarvittava määrä silmukoita pohjavärillä ja jaetaan silmukat neljälle puikolle.

Neulo 4 krs. sileää oikeaa. Vaihda lanka haluamaasi väriin ja neulo 1 krs. sileää oikeaa. Ota samalla langan aloituspätkä ja päätä se kiepsauttamalla jokaisen silmukan jälkeen neulottavan langan ympäri. Tee näin yhden puikon verran.


                             


Tältä näyttää nurjalta, kun lanka on päätelty samalla kun neulotaan.

                          

                           



Neulo seuraavalla kerroksella * 2 oikein yhteen, 1 lk* koko kerroksella. Neulo vielä 1 krs. kontrastilangalla.
Neulo sitten 5 krs. sileää oikeaa aloitusvärillä. Päätä samalla kontrastivärin lanka yhden puikon verran samalla lailla kuin aikaisemmin.


                 


Sitten kiristetään ja katkaistaan päätellyt langat nurjalta puolelta. Nämähän tulevat piiloon sitten taitteen sisälle, joten on hyvä siistiä tässä vaiheessa langat.





Sitten käännetään reunat yhteen ja aletaan neulomaan silmukat molemmilta puikoilta yhteen. Itselleni hyvä systeemi on aloittaa aloituslangan kohdalta ja kääntää langan kohdalta neulos sisällepäin. Näin neulomissuunta pysyy samana ja jatkuu luontevasti.


                              


                               


Poimi takana olevasta reunasta saman verran silmukoita kuin on edessä olevassa puikossa ja aseta puikot vastakkain. 


        


Aloita neulomaan silmukat oikein yhteen aina yksi silmukka etupuikolta ja toinen takapuikolta ja vedä lanka näiden molempien läpi. Sitten pudota silmukat puikoilta ja jäljellähän on nyt yksi silmukka. Jatka näin, kunnes koko puikon silmukat on yhdistetty. Sama jatkuu seuraavan puikon silmukoiden kanssa; poimi silmukat, neulo kaksi silmukkaa molemmilta puikoilta yhteen, tiputa silmukat ja jäljellä on yksi silmukka.



         




Kun olet mennyt kaikki puikot läpi, reunathan ovat kiinni toisissaan ja silmukoita on taas yhtä paljon kuin aloittaessa. 

Jatka sileää oikeaa pohjavärillä ja samalla päätä aloituslangan pää kiepsauttamalla lanka jokaisen neulotun silmukan jälkeen.


                      


Lopputulos on valmis nirkkoreuna erivärisellä nirkolla eikä yhtään pääteltävää lankaa. Ainut huono puoli, että nyt melkein tarvitsee sitten silmukkamerkkiä, että tietää mistä kerros alkaa😅



                       


Tällaisia näistä tuli ja vielä olisi ihana kasa Drops Karismaa jäljellä🤗🤗













                           

Kommentit

  1. Kiitos hyvästä ohjeesta nirkkoreunan tekoon. Aivan ihanat värisävyt näissä lapasissa,kuvioiden kanssa upeita. Tulossa on vielä jotain kaunista,langoista päätellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja hyvä, jos ohje oli luettavissa:) Sormia kyllä syyhyttää päästä noiden lankojen kimppuun:):)

      Poista
  2. Hieno ohje, kiitos! Kauniita ovat kuvien lapasetkin. Voi, kun olisinkin noin taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia sanoistasi! Ja kiva, jos ohje oli ymmärrettävässä muodossa:)

      Poista
  3. Ihania lapasia! Olen joskus yrittänyt nirkkoreunusta mutta täytyy yrittää vielä lisää. Ohje on hyvin kattava, laitetaan siis opettelulistalle, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä ja kiva, jos tuntuu, että ohjeesta voisi olla hyötyäkin:)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mustavalkoiset Unikkosukat

Kirjoneulesäärystimet marjapuuron sävyisenä

Lantionlämmitin tai peputin