Melkein langaton tammikuu (lisätty pitsiresorin ohje)




Melkein onnistuin olemaan koko tammikuun ostamatta lankoja. Melkein, mutta en ihan.

Tämä ihana kasa lankoja oli loppujen lopuksi ns. heräteostosta, koska oikeasti isäntä lähti minulle ostamaan 7V vihreää, tätä uutta Vihreitä kuulia-vihreää, mutta sitähän ei löytynytkään parista marketista, joissa kävi. Mutta sattuikin olemaan Nallelanka tarjouksessa, joten sitä sitten ja toisessa marketissa oli seiskaveikat yllättävän halpoja, joten uutta Omaria, Vappua ja Taikuria sieltä sitten mukaan👍😇😁 Olen hyvin tyytyväinen tähän värikimaraan ja päässä pyörii taasen idiksiä. Mutta ensin Islanti-sukat valmiiksi….

Minulla olisi ollut tänään lääkärin vastaanotolle aika, mutta koska emme millään nyt saaneet kyytiä minulle sinne onnistumaan(olen siis edelleen ilman avustajaakin), vaihdoin ajan videovastaanotoksi. Oikeastaan pyysin puhelinaikaa, mutta ehdotettiin videotapaamista, joten kyllähän minä sellaisen otan mieluummin. Mielenkiintoista tässä on vain se, että kyseinen lääkärini ei koskaan soita, vaikka olisi soittoaika varattu, joten katsotaan miten onnistuu tämä videovastaanotto. Jos onnistuu, melkeinpä pitää kyllä huudahtaa lääkärille iloisen yllättyneenä, että Ohoh, sä otit yhteyttä! Sä oot oikeesti siellä vastaanottimen toisella puolella!😅😇👏 Minulla on siis puoli vuotta vielä työterveys jäljellä, vaikka olen irtisanottu, joten sairaslomalapun saan vielä tätä kautta. Työkkärille taasen tarvitsen tämän lapun, koska olen työtön työnhakija siellä sitten. Oikeasti en ole kertaakaan ollut työtön työnhakija, vaan työkyvytön kaikkeen työhön lääkärin mukaan ja sairaslomalla siksi. Sellainen olo alkaa nyt olemaan tähän kaikkeen touhuun, että ”omena päivässä pitää lääkärin loitolla”….eli alkaisiko sitä omenoita popsimaan ihan vain siksi, että se olisi ihan yhtä hyvä ratkaisu tähän kuin mikä tahansa muukin😇 Eläkehakemukseni on siis muutoksenhakulautakunnassa käsittelyssä jo toista kertaa…


No mutta, näitä raitasukkia olinkin aloittanut viime postauksessa. Pari on jo valmista ja yllättävän hyvin sain raidat menemään samoin molemmissa sukissa.


                 


                


Vielä nämä vaaleanpunaiset pitäisi saada onnistumaan ja toivoa, että tuo vaaleanpunainen väri riittää…


                


Tässä vielä yleisön pyynnöstä pitsiresorin ohje: 


Pitsiresori (spetsresår):

Tyhjä ruutu= oikea silmukka (rät maska)

- nurja silmukka (avig maska)

O = langankierto (omslag)

\ = ylivetokavennus. Nosta 1 silmukka oikein, neulo 1 o ja vedä nostettu silmukka neulotun yli. ( Lyft 1 maska ostickad, sticka 1 rätmaska, drag den lyfta maskan över maskan som stickades)

/ = kudo 2 silmukkaa oikein yhteen ( sticka 2 maskor räta tillsammans)


Kommentit

  1. Täällä on sama melkein langaton tammikuu :D Aivan liikaa lankaa tullut kotiin tammikuussa mutta minkäs sille voi kun tuli nuo karkkilangat ja geishapinkkiä ja omarkeltaista piti hankkia. Mutta kerrankos sitä, jään odottamaan uusia lankasuunnitelmiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tämä, kun näitä uusia lankoja ja värejä aina tasaisin väliajoin ilmaantuu;)

      Poista
  2. Kunnioitettava lanka teille sitten siunaantui. Minäkin jään odottamaan, että nämä siirtyvät sukiksi tai ties miksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti odotan pääseväni käsiksi uusiin lankoihin:)

      Poista
  3. No soittiko se lekuri? Tai oliko ehkä etukäteen nauhoitettu robottiyhteydenottovideo ;D
    Sinulla on neulomisessa ollut oikein kunnon buumi päällä! Noista sinisävyisistä tykkään kovasti, niihin silmä jotenkin pysähtyy.
    Langan käyminen noinkin vähiin neuleen ollessa kesken on todellinen jännitysmomentti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No soitti lekuri! Olin itse valmiina ja tsekannut videoyhteydet moneen kertaan ja istuin ja kudoin, kun lekurin naama hyppäsi kuvaruutuun, olin kyllä yllättynyt! Tällainen videopuhelu on kyllä hyvä, jos kaikki toimii. Nyt vähän minun ääneni kiersi, mutta korjaantui kun lääkäri laittoi aina oman mikkinsä kiinni, kun minä puhuin. Kävihän siinä tällainenkin episodi, että lääkäri sanoi kesken kaiken, että hänen on pakko aukaista ovi, kun joku on tulossa väkisin sisälle ja sihteerihän sieltä tuli tohinalla. Lääkäri oli vahingossa laukaissut hälyttimen, joka oli pöytänsä alla ja sitä sitten kuittailtiin:) Mutta oli tehokas 15 min, jonka päätteeksi muistutin vielä lääkäriä, että niin kirjoitatko sen saikkutodistuksen, johon lääkäri vastasi, että joo tottakai. No eihän hän muistanut, joten tänäaamuna olen jo soittanut työterveyteen ja pyytänyt muistuttamaan lääkäriä. Eihän nyt kaikki sentään voi ykkösellä mennä:):)

      Poista
  4. Miten tuo resori tehdään? Varmaan ollut jossain ohje, mutta laiska ei vaivaannu etsimään - pahoittelen.
    Hyvää alkanutta helmikuuta ja tsemppiä kaikkeen! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lisäämässä tekstiin pitsiresorin ohjeen, kun olinkin sen yhteen postaukseen tehnyt oikein kaksikielisenä:)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sadonkorjuusukkien ilmainen ohje

Mustavalkoiset Unikkosukat

Varpu-sukat eri väriyhdistelmillä