Tesla-sukat ja kaulahuivi


                         



Minulla ei ollut hajuakaan, mikä merkki tämä oli, kun minulta pyydettiin sukkia ja kaulahuivia, jossa olisi tämä merkki. Ajattelin vain, että ihanan simppeli merkki, että tottakai minä teen.
Osoittautui, että nämä simppelit merkit ovatkin niitä vaikeimpia, ne kun pitää saada melko lailla samanlaisiksi kuin alkuperäinen, muuten ei näytä yhtään samalta…🙄
Isäntä sitten ohikulkiessaan sanoi, että Ai katos Teslaako yrität piirtää, kun muutaman luonnoksen olin koittanut saada aikaiseksi. Ai sekö se onkin! Kiva tietää👍😁


                        


Toiveena oli tosiaan luonnonvalkoisella pohjalla musta kuvio, samoin kaulahuivissa. 
Jos joku on yrittänyt silmukoida valkoiselle pohjalle mustalla langalla, tietää, että sitä ei oikein voi montaa kertaa purkaa…pitäisi melkein onnistua kerralla tuo silmukointi. No, minulla ei onnistunut ja kudoin sukan jalkateränkin uudestaan uudella langalla ja toisella puikkokoolla ja sitten uutta yritystä. Ehkä seuraavalla kerralla silmukoin testikuvion ihan johonkin muuhun kuin valmiiseen sukkaan😅


                           



Samalla, kun kudoin sukkia, koitin miettiä, miten ja minkälaisen huivin tekisin, jotta kuvio olisi edes jotenkin siisti. Alunperin toivottiin resorineulosta ja sitä pähkäilin, miten siihen kuviota saisin. Neulos pitäisi olla sileää, mutta miten se yhdistyisi kivasti resorineulokseen…toinen supistaa ja toinen leventää eli silmukkamäärä pitäisi olla eri. Entä sitten nurja puoli; silmukointi ei ole kivannäköinen nurjalla ja intarsiaa en saanut mielessäni sopimaan tuohon mitenkään.
Netistä koitin etsiä malleja huiville ja silmiini osui ontelotekniikka Silmukka soikoon-blogista. Kiitoksia todella paljon, että olet kirjoittanut blogissasi tästä tekniikasta ja linkannut ohjeen Ullaneuleen sivuille! Aivan uusi tekniikka minulle, mutta hahmotin jotenkin, että näin se piti tehdä, jos meinasi saada siistin kuvion.



                           



Ei kun ohjeen mukaan tekemään. Ohjeessa lukee selvästi, että silmukoita pitää luoda tuplamäärä ja helpoiten sen tekee, kun luo silmukat molemmilla väreillä heti alussa. Minähän tein näin, mutta en tajunnut siltikään mitä tein, loin silmukoita tupla-tuplamäärän ja sitten ihmettelin, miten hemmetissä huivista tulee niin leveä!😅 Vähensin silmukoita pikkusen kerrallaan ja vasta, kun olin vähentänyt alkuperäiseen silmukkamäärään, tajusin, mitä tuo ohje tarkoitti. Ai että manasin itseäni siinä vähän aikaa!
Alkuun tietysti käsiala oli aika löysää, mutta kun tuon tekniikan oppi, sehän on todella helppo ja yksinkertainen. Täytyy varmasti tehdä tuolla tekniikalla toinenkin huivi ja kokeilla erilaisia kuvioita siihen myös. Aivan mahtava tekniikka!


                         


Tosiaan ensimmäistä kertaa luulin, että joudun sanomaan, että ei onnistu, en saa minkäänlaista tyydyttävää aikaiseksi, mutta onneksi en luovuttanut. Näistä tuli oikeasti ihan kivat ja mikä tärkeintä, saaja tykkäsi ja olivat sopivat kaikinpuolin. Olen tyytyväinen😊 ja huojentunut😁








 

Kommentit

  1. Ompa hassua, että toiveen esittäjä ei sanonut, mistä merkistä on kysymys ;D Ihan kaikki sympatiat ja kumarrukset, että sait nuo päälipistelyt siistin näköisesti tehtyä! Voin niiin kuvitella just tuon musta-valko -yhdistelmän toivottomuuden, kun pistely on minulle muutenkin niin vaikeaa.
    No olipa hyvä, että hoksasit tuon ontelojutun! Ja kiva kun oli hyötyä linkistä. Minäkään en ole sitä sen koommin käyttänyt, tiedä mistä se tuli tuolloinkaan mieleen. Kaulahuivi on hankala, kun kirjoneule jää tyhmästi toiselle puolelle nurjana. Kyllähän tuo ontelomaisuus paksuntaa neuletta jonkin verran, mutta kuviosta tulee siisti.
    Minä olen tehnyt neuloen ainakin Volvo- ja Mopas -sukat. Pistelyä suostun harrastamaan vain ainoana vaihtoehtona ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mopas -sukat ;D Tarkoitti Mopar.

      Poista
    2. Joo olen vain onnellinen, että onnistuivat ja ovat valmiita😅👍 Katsoin tuon Mopar-merkin…on siinäkin ollut tekemistä kyllä🙄💪

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sadonkorjuusukkien ilmainen ohje

Mustavalkoiset Unikkosukat

Varpu-sukat eri väriyhdistelmillä