Tummanpuhuvat Ruususukat
Minä se vain sitkeästi puhun sukista monikossa, vaikka valmistuneita on tasan tarkkaan yksi sukka😅
Sanoinkin aikaisemmassa postauksessani, että täytyy kokeilla tällä samalla mallilla vielä vähän perinteisimmillä väreillä ja päädyin mustaan ja marjapuuronpunaiseen. En nyt tiedä miten perinteiset värit nämä ovat, mutta ainakin ruusu on vaaleanpunainen😇 Ja tällä kertaa isäntää miellytti enemmän kuin aikaisempi retrokeltainen…
Minulla oli vakaa aikomus vuodenvaihteessa aloittaa kutomaan yksiparisukille pareja ja aloitinkin, mutta niin vain aloitin samalla uusia sukkiakin kutomaan. Kaikki viime vuoden lopulla pyörineet ideat oli vain pakko saada nyt kokeiluun ja tässä sitä nyt ollaan; yksiparisukkia on ainakin viisi kappaletta lisää. Olen kyllä toivoton tässä tapauksessa🙄😅
Ja niin kiinnostaisi tehdä ohjeitakin sukilleni, mutta vointi ei vielä oikein siihen taivu…tai vähän kerrallaan täytyy tehdä, mutta apuja siihen kyllä tarvin. Minulla on tällä hetkellä oma 24-vuotias poikani henkilökohtaisena avustajanani, koska avustajia on vaikea löytää, joten hän auttaa vapaa-ajan tuntien puitteissa ainakin tietoteknisissä asioissa. Mutta haastavaa ja energiaa vievää se on kuitenkin…
Mutta, mielipiteitä…teenkö parit näille ruususukille vai puranko langat toisia sukkia varten?
Teet parin🤗😇
VastaaPoistaTämä selevä😅👍
PoistaIhana ♥ Teet parin! ♥
VastaaPoistaNo kiva jos tykkäät😊 Itse vähän jo sokeutuu näille kokeiluille…😁
PoistaIhana sukka! Tietty teet parin, kun ehdit! =)
VastaaPoistaKiitoksia ja kyllä se nyt alkaa näyttämään siltä, että pari se on tehtävä😁
Poista