Ruususukat retrokeltaisena




Näitä olen miettinyt pitkään, että haluaisin kokeilla tehdä. Tuon ruusukuvion olen hahmotellut jo kauan sitten ruutupaperille, mutta tyssähti sitten siihen ideointi.


                         



Alkuperäinen ruusukuvio on Pinterestistä ja kuvassa lukee Maria Gomez; siitä olen muokannut omiin sukkiin sopivamman kukkakuvion. Kaikki muu on omaa käsialaa.


                             


Nyt, kun katsoin hahmotelmaa uusin silmin, keksin nuo väliviivat, millä yhdistän kukat ja sain silmukkamäärän stemmaamaan. Sitten olikin vain mietittävä, miten takaosa ja missä kohdin kavennukset ja sehän se onkin aina niiiin rentouttavaa hommaa😁🙄 Vielä ei tullut ihan täysin tyydyttävä, mutta jos seuraaviin sukkiin saisin jo paremmin toteutettua nuo kavennuskohdat.


                           



Kysyin isännältä, mitä tykkäsi sukasta ja hän ei tykännyt ollenkaan😅 Eniten tökki kuulemma tämä retrokeltainen väri. Olen pyytänyt suoraa mielipidettä enkä muutenkaan pidä siitä, että sanotaan, että ihan kivat, vaikka selvästi huomaa, että ei miellytä toista, mutta tarviiko nyt noin suoraan kuitenkaan sanoa😁Mutta koska itse olen nyt täysin ihastunut tähän Tähkänkeltaiseen, teen sukalle parin👍


                           


Suunnitelmissa on silti tehdä sukat samalla kuvioinnilla, mutta eri väreillä, perinteisimmillä. Josko sitten olisi enemmän isännän mieleen…😊

Kommentit

  1. Malli on tosiaan kaunis. Nuo pystysuuntaiset katkoviivat ovat hyvän näköisiä. Väri on kaunis, joskaan ei minunkaan perinteisiä valintoja, jos itselle tekisin. Kuvio näkyy hyvin ja se on pääasia. En keksi, mitä väriä itse käyttäisin. Usein kyllä ei-niin-omakohtaiset värit ovatkin ihan kivoja, kun vaan alkaa käyttää.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sadonkorjuusukkien ilmainen ohje

Mustavalkoiset Unikkosukat

Varpu-sukat eri väriyhdistelmillä