Haihattelua
En siis tee minkään mallin mukaan, vaan suunnittelen itse ja vielä monesti siinä kutoessa. Olenhan minä kuvioita piirreskellyt paperille, mutta vasta valmiissa neuloksessa näkee, onko kuvio käyttökelpoinen ja sopivatko värit. Joten tässä sitä nyt ollaan…
Olenhan minä saanut jotakin valmistakin aikaan. Drops Nordista raitasukkia ajattelin nyt tehdä urakalla, kun tätä lankaa on kertynyt varastoon ja monenkokoisia nyssyköitä vielä, kun olen purkanut tekeleitäni. Nämä täytyy nyt tehdä pois. Onneksi itse pidän tästä langasta tehtyjä sukkia, joten ihan hyötykäyttöönkin menevät.
Ja arvatkaapas mitä! Olin ystäväni kanssa nyt keskiviikkona paikallisella iltatorilla myymässä sukkiani! Jaksoimme istua siellä 3h putkeen; minä omassa aurinkotuolissani ja ystäväni hoitaessa juoksevat asiat ja ”smalltalkin” ihmisten kanssa. Kivaa oli ja oli kiva nähdä ihmisiä, istuskella ja katsoa vain maailmanmenoa. Sukkia en saanut muutamaa paria enempää myytyä, mutta kiva oli taasen kokeilla jotakin uutta. Nythän ollaan taas siinä kunnossa, että isäntä joutuu aikalailla passaamaan ja tekemään asiat, mutta näinhän tämä aina menee.
Mulla on välillä samanlaista: ensin idea, sitten toinen ja sitten on yksinäisiä neuletöitä :D Mutta ihan mahtavaa että olet uskaltautunut myymään sukkia ja hei, se yks tai kaksi paria on enemmän kuin nolla paria! Siitä se lähtee! :)
VastaaPoistaSiitä se lähtee ja onhan se aina vähän jänskää myydä omia tekeleitä, mutta onneksi oli kaveri mukana, joka osasi paremmin myydä:) Itsestä kun tuntuu niin tyrkyttämiseltä, vaikka myymään on lähtenyt:):) Mutta jos näille yksinäisille saisi parin ennen talvea, niin olisin ihan tyytyväinen.
PoistaSinulla on oikea sukkatehdas siellä pystyssä. Olisinpa noin nopea minäkin. Kivoja ovat kaikki.
VastaaPoistaKiitoksia! Se voi tuntua, että olen nopea, mutta jos ajattelee, että kudon koko ajan, niin en minä loppujen lopuksi mikään nopea ole. Päivässä on vain monta tuntia:)
PoistaMinä tykkään eniten noista yläkuvan keskimmäisistä. Parempi tietysti olisi, jos sillä olisi parikin ;D
VastaaPoistaAina olisi kyllä parempi, kun sukalla olisi pari;)
PoistaMahtavaa, että olet uskaltautunut lähtemään myymään omia sukkiasi. Epämukavuusalueella vierailuista kasvaa ihmisen vahvuus 💖
VastaaPoistaEn voi sanoa olleeni epämukavuusalueellani, minähän tykkäisin olla ihmisten parissa ja asiakaspalvelu on tuttua puuhaa kaupan infopisteessä työskennelleenä. Ainut tenkkapoo tässä oli miten vointini tämän kestää ja olinkin ihan poikki tuon 3h jälkeen. Jos minulla ei olisi ollut omaa sopivaa tuoliani mukana, en olisi jaksanut olla tuolla ollenkaan. Koin kuitenkin, että oli liian raskasta hommaa minulle, vaikka mukavaa olikin, mutta vointi huononi liiaksi. Mutta kerran oli hyvä kokeilla, kun en ollut ihan varma, jaksanko vai en.
Poista