I’m feeling good




 Päivitys tuoreeltaan matkan päältä.😁

Päätin, että yritämme yhden yön reissua johonkin päin Suomea ja koska koko talven olen bongaillut iglumajoituksia, varasin sellaisen, kun kohdalle osui.

Ranualle lasi-igluun ja samalla Ranuan eläinpuiston käynti, jotta nuorimmainen kohta 12v vielä saadaan mukaan reissuun. Ja hänhän nautti; juoksi kuin päätön kana reittiä pitkin aitauksesta toiselle ja sehän se olikin tämän reissun parasta antia nähdä kun toisella on mukavaa.

Automatkalle laitoimme lasten korokejakkaran jalkojeni alle, jotta saan pidettyä jalkoja mahdollisimman koholla ja pidimme usein jaloittelutaukoja. Lähdimme myös jo seitsemältä aamulla ajamaan, että ei ehdi tulla liian kuuma ajaessa. Oli hyvä päätös, koska olimme perillä Ranualla noin 11.40 ja siitä oli hyvä jatkaa eläinpuistoon. 

Olin jo valmiiksi katsonut eläinpuiston reitin, mistä pystyn oikaista ja missä on vessat ja kioskit, mutta silti kävi niin, että voimat loppuivat kesken. Isäntä veti minua käsikynkkää perässään loivissa ylämäissä ja meidän huumorin mukaisesti lupasi antaa vielä vauhtia alamäissäkin👍😅 Piti silti yrittää mennä niin, että lapsi ei pahemmin huomannut, kuinka huono vointi minulla oli, mutta isännän sanojen mukaan, huomasihan toinen ja oli myös huolissaan. Silti eri eläimiä tuli nähtyä🦬🐗🐺🦅🦉🦆🦊🐻🐻‍❄️





Eläinpuiston jälkeen minä makasin autossa, kun toiset hakivat nopsasti kotipizzat ja sitten majoituspaikalle ja syömään. Sitten alkoi elämä pikkuhiljaa voittamaan.

Lasi-iglu oli hieno, mutta turkasen kuuma, vaikka ilmalämpöpumppu koittikin sitä viilentää ja meillä alkoi jo usko hiipua, pystymmekö yöllä siellä nukkumaan. Siirsimme jo patjat ilmalämpöpumpun alle ja huilasin siinä, mutta illemmalla, kun tuli pilvisempää, iglukin viileni ja kalustimme uusiksi.😅

Parin sadan metrin päässä oli mahtava uimaranta Ranuanjärven rannalla ja siinä laiturilla istuin ja vilvoittelin turvonneita jalkojani muiden uidessa.




Sitten saunomaan igluun ja minä istuin lattialla nojaten sänkyyn ja kudoin sukkaa ja nautin näkymästä. Tämän tunnelman takia oli kannattanut matkustaa 350km ja kärsiä kivuista ja muista oireista, nyt oli hyvä ja otsikon mukaan tunnelma oli ”I’m feeling good”.❤️




Kuuntelin vuorotellen 

Nina Simonen Feeling good (kuinkas muuten😁) ja Glenn Millerin In the mood. Nina Simone Feeling good ,Glenn Miller In the mood 




Lisään tähän myöhemmin kuvaa, mitkä sukat valmistuivat matkalla👍 Nyt kotimatkalla…

Tässäpä nämä reissusukat. Ihan raitasukkia ajattelin tehdä, ettei tarvitse mitään kuviota miettiä neuloessa. Pienenä jujuna sukissa on, että ovat vastaväreinä tehdyt; toisessa pohjavärinä tummansininen, toisessa ruosteenpunainen. Lanka on Drops Nord; pehmeää merino- ja alpakkavillaa.



Vielä sain itselleni tussit ostettua. Nyt on hieman enemmän värivalikoimaa, kun suunnittelee kuvioita.


Kommentit

  1. Voin arvata, että iglussa on ollut kuuma, kun on niin paljon ikkunoita. Kiva retki teillä kuitenkin oli ja sehän on pääasia.

    VastaaPoista
  2. Nuo iglut ovat kyllä niin kivoja! Ollaan oltu vain talvella sellaisessa. Kiva että oli kiva reissu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin, että talvella pitäisi vielä tämä igluyöpyminen kokea:)

      Poista
  3. Mahtavaa!
    Minä kävin viime kesänä tyttären kanssa igluilemassa - kuuma silloinkin. Mutta oli se ehdottomasti käymisen arvoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en olisi lähtenyt, jos en olisi päässyt igluun:) Piti saada jotakin erilaista nyt kokeilla, kun kerran päätti lähteä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sadonkorjuusukkien ilmainen ohje

Mustavalkoiset Unikkosukat

Varpu-sukat eri väriyhdistelmillä