Tekstit

Harmaata ja pinkkiä

Kuva
Tein joskus viime vuonna tällaiset lyhyemmät sukat ja nyt halusin kokeilla, miltä näyttäisi pidempänä versiona. Tarkoitus onkin olla hieman yhteensulautuvat värit eikä kuvioiden kuulukaan erottua liikaa taustasta. Harmaata ja pinkkiä silleen rauhallisena versiona... Gjestal Maija-langasta valitsin harmaan ja pinkkikirjava on Viking Garn Sportsragg. Olen aivan erityisen ihastunut tähän pinkkiin kerään ja haluaisin käyttää sitä vähän joka sukassa. Tämän jalkaterän kutominen olikin sitten hauskaa puuhaa. Kuviot piti mennä sillä lailla, että joka toinen kerta pinkillä tehdään neljä kerrosta ja joka toisella kaksi kerrosta. Ja aina harmaata pari kerrosta väliin. Siis todella helppoa, mutta kirjava lanka tekee siitä elävämmän näköistä. No, katselin sitten samaan aikaan Tom Cruisen The Last Samurain ja jotenkin nämä mukaansatempaavat spektaakkelit veivät ajatukseni täysin kutomisesta:) Välillä tarkistin mitä olin tehnyt ja oli tullut viisi riviä pinkkiä, välillä puuttui kaksi kerrosta välistä...

Sukankudonnassa opittua; Lankadominanssi

Kuva
Syyskuussa 2018 kävin yksityisellä neurologilla ja sain lääkityksen koko kroppaan levinneeseen Levottomat jalat-oireyhtymään. Silloin helpotti monen vuoden piina hermosärkyjen ja kipujen parissa, ne muuttuivat siedettäviksi.  Ja mikä parasta, pääsin käsikivuista eroon ja pystyin taas aloittamaan pikkuhiljaa kutomisen. Muistan, että joulukuussa 2018 ystäväni sai ensimmäiset perusvillasukat joululahjaksi.... Aikaisemmin kudoin tosiaan isompia töitä; puseroita ja neuletakkeja, ja villasukkien teko oli ihan alkukantimissa. Joten kaikki, mitä siitä olen oppinut, olen oppinut tuon vuoden 2018 syyskuun jälkeen.  Ajattelin hieman kirjoitella ylös, mitä olen oppinut, ja miten minä olen kenties soveltanut oppimaani. Ensimmäiseksi on vuorossa lankadominanssi; tekniikka, jonka opittuani, en edes muista miten olen aikaisemmin kutonut ja selvinnyt kirjoneuleista... Lankadominanssi kirjoneuleessa tarkoittaa sitä, että kahdesta langasta toinen dominoi eli tulee hallitsevammin näkyville neule...

Raitasukat kukkakirjailulla

Kuva
Vaikka minulla onkin monta sukkaparia tehtävänä ja osa vielä suunniteltavana, silti täytyy välillä antaa mielen harhailla ja tehdä ihan jotain muuta.  Halusin kokeilla Maija-langasta tehdä vaaleanpunaisella ja valkoisella raitasukat, joissa raidat ovat varsin leveät. Ja ehdottomasti halusin kirjailla sukanvarteen jotakin. Ensiksi päädyin balettitanssijaan, mutta siitä tuli liian pieni, joten vaihdoin kukkakuvioon.                                  Väkisinkin minulle tulee kirjaillessa tunne, kuin olisin Jane Austenin romaanien yksi päähenkilöistä. Kun laitan pahvin sukkaan sisälle taustaksi ja aloitan kirjailemaan, tunne on kuin säätyläisnaisella, joka miettii jääkö ikuisesti vanhaksi piiaksi vai tohtiiko myöntää itselleen, että on tunteita läheisen suurmaanomistajan kartanon perilliseen. Eihän sellainen liitto olisi edes mahdollista ja minähän olen järkevä nuori nainen enkä antaudu tunteiden vietäv...

Slouch Boot Socks

Kuva
Sanakirjan mukaan Slouch tarkoittaisi huonoa ryhtiä, velttoutta, vetelyyttä, retkottamista, roikkumista ja kaikkea tällaista rentoa rötköttämistä, joten ajattelin, että josko sukkien nimeksi tulisi vaikka rennot saapassukat:) Löysin tämän ohjeen jostakin ulkomaiselta sivulta ja tykästyin heti tähän rentouteen ja helppoon kuvioon. Silti ihan kivan näköinen tuli tälläkin yksinkertaisella kuviolla. Minulla on tällainen iso kasa Maija-lankaa viime keväältä asti ollut jemmassa ja aina välillä kaihoten olen niitä hypistellyt, kun en ole kerennyt niihin paneutua. Nyt ajattelin ottaa asiakseni ja jotakin näistä tehdä, vaikka se tarkoittaakin neljää eri keskeneräistä työtä...         Kuvio on jaollinen 4:llä ja tehdään näin: 1. krs: oikein koko kerros 2.krs. 3 oikein, 1 nurin (tätä koko kerros) Näitä 2 krs toistetaan niin pitkästi kuin halutaan. Minä aloitin 68 silmukalla ja kavensin nilkkaan mennessä 4 silmukkaa, että terässä oli sitten 64 silmukkaa, mutta seuraavaan taidan ...

Novitan Sukkalehti

Kuva
Nyt lähestytään käsityölehteä hieman eri kantilta kuin mitä ihmiset varmaan yleensä ovat tottuneet. Tilasin Novitan Sukkalehden ennakkotilauksena heti, kun se oli mahdollista. Maksoin ja jäin odottamaan sen saapumista. Ja saapuihan se ajallaan 16.9. Siihen se sitten jäikin se innostus. Mitä tarvitaan, jotta monikemikaaliyliherkkä voi lukea ja käsitellä pahviselle painomustepaperille tehtyä lehteä? Lehteä, josta pöllähtää painomusteen tuoksu heti ennen kuin sen saa edes käsiinsä ja jonka pahvisesta materiaalista alkaa sormet kirvelemään, punoittamaan, turpoamaan, kutisemaan ja kuivumaan. Nämä välineet eivät riitä, mutta näillä pääsee alkuun. Matkailmanpuhdistin ja puuvillakäsineet. Silti maski olisi se kaikkein paras tähän suojautumiseen.                                                     Tällä tuotteella on Joutsen ympäristömerkki. Tarkoittaa sitä, että...

Vielä kerran Köynnössukat

Kuva
Tästä köynnössukan versiosta olinkin unohtanut kuvaa laittaa, ainakin omien laskujeni mukaan:) Mielenkiintoiset uudet tuttavuudet Novitan Nallelangasta; sahrami ja vaahtera nimeltään nämä lankakerät. Eli tuollainen vaalean sinapinsiemenen värinen ja vaalea ruosteenruskea sanoisin. Ihan syksyvärit siis. Sen verran jännät värit kuitenkin, että näistä pitää tehdä vielä jotain muutakin... Mitenkähän aika ja kunto riittäisi kaikkeen kivaan kokeiltavaan, kun vähän väliä tulee mieleen mitä uutta haluaisi tehdä. Melkein joutuu tekemään päiväsuunnitelman jokaiselle aloittamalleni projektille, jotta jokaista tulee tasaisesti tehtyä😛                            Varsinkin tämä ruosteenruskea Vaahtera on kovinkin sopiva väri tällaisiin köynnöskuvioihin, joten pakkohan tästä on suunnitella vielä jotkin syksyiset sukat...                                 ...

Simpukkareunussukka

Kuva
Vielä jatketaan helpoilla perussukilla, mutta jotakin erilaista piti nyt tähän sukkaan saada. En ihan tavallista joustinta enää jaksanut tehdä ja jotakin piti keksiä tuohon reunaan. Novitan sivuilta silmiini sattui ohje simpukkareunuksesta, joka tuntui tarpeeksi helpolta kokeilla. Helppohan se olikin, vaikka paljon hitaampi aloittaa sukka näin. Ainut rasitus oli, kun tein sukkaa kaksinkertaisella langalla ja kun vedät lankoja virkkuukoukulla silmukoiden läpi, ainahan se toinen lanka jäi johonkin puolitiehen. Yhdellä langalla varmasti todella helppo toteuttaa. Lankana Dropsin Nord ja väreinä viininpunainen ja vaaleanpunainen. Novitan sivuilta löytyy simpukkareunukseen todella selkeä ohje.( https://www.novitaknits.com/fi/neulekoulu/novita-simpukkareunus ) Laitan tähän kuitenkin kuvia miten minä tämän tein. Ensiksi loin 10 silmukkaa kahdelle puikolle; virkkuukoukku ja tavallinen pitkä puikko. Täytyy varata luontilankaa tarpeeksi, koska noihin simpukkakuvioihin sitä kuitenkin kuluu, kun jo...