Eläinkuvioiset villasukat
Tulinpa tässä tehneeksi ystävälle villasukat, joissa kuvioina kalat ja hevoset. Siis kaksi eri sukkaparia; toiset kala-aiheiset ja toiset hevosaiheiset.
Tällaisista toimeksiannoista tykkään, että annetaan aihe ja koko ja muuten vapaat kädet toteuttaa. Kalasukat tulivat pojalle ja hevossukat tytölle.
Kalasukat tulivat tosiaan pojalle, joka ei ihan pieni enää ole, mutta ei aikuinenkaan, joten halusin sukista sellaiset, että eivät liian lapselliset, mutta eivät liian aikuismaisetkaan. Ratkaisin asian niin, että kalakuvio oli selkeä ja väritys sitten tyylikästä vaaleansinistä, tummansinistä ja ruskean eri sävyjä.
Olin jossain vaiheessa ostanut tuon Novitan 7 veljeksen multiraitakerän, kun ihastuin niin sen sävyihin ja odottanut vain, että keksisin, mihin sen käytän. Varastoista löytyi myös sinisen sävyjä, jotka sopivat siihen täydellisesti. Itsekin yllätyin kuinka kivasti sopivat yhteen. Adlibriksen Socki Stonewashin tummansininen on kiva, kun siinä väri on murrettu ja tulee elävämmän näköistä jälkeä.
Teen aina toisen sukan valmiiksi ja sitten laitan kuvaa, onko sukka yhtään mieluinen ja otan vastaan muutosehdotuksia. Kun kuitenkin olen ihan oman maun mukaan tehnyt, joten aina ei voi olla varma että on osunut yhtään mieltymykset yhteen. Nämä nyt kelpasivat näin, joten parin sain tehdä sukalle...
Hevossukista taisin tehdä kolme eri variaatiota; erilaisia hevoskuvioita ja väritystä. Yritän aina pitää ohjenuorana, että sukat ja väritys ovat sellaiset, että kelpaisivat itsellekin ja yleensä ne sitten kelpaa toisellekin. Silti toisen makua on vaikea arvailla ja toisaalta toisen on vaikea käsittää mitä mielessäni suunnittelen, joten siksi teen aina yhden valmiiksi jotta on helpompi valita mikä miellyttää. Kävipä niin kivasti, että näissä tummanharmaa- vaaleanpunavalkoisissa väritys oli juuri mitä oli haaveillutkin, joten näihinkin sitten vain paria tekemään...
Olen tehnyt aikaisemmin kirjoneulesukkiakin niin, että olen saanut toiveeksi vain värit, kuten esim näissä sukissa vihreää, vanhaa roosaa, vaaleanpunaista, valkoista ja okraa. Hieman jouduin miettimään mitkä värit sopivat yhteen ja mitkä sävyt eri väreistä, mutta onneksi minä pidän väreistä ja mietiskelen niitä ihan mielelläni. Päädyin kuitenkin siihen, että en kaikkia värejä edes yritä yhteen sukkaan, vaan teen selkeästi erilaiset sukat väritykseltään, kaksi kirjoneulesukkaparia kun kuitenkin oli tilauksessa. Ja taas ohjenuorana, että pitää jollakin lailla sopia minun silmääni, vaikka värit eivät olisi minun lempivärejäni. Taisivat nämä aikoinaan olla ihan mieluiset, kun tilattiin sukkia lisää...
Hei
VastaaPoistaVoiko heppasukasta sada ohjeen ja langan merkin