Se on joko tai...fyysistä tai kognitiivista



Nyt huomaan selkeästi, että viime aikoina olen hieman ylittänyt fyysisen tekemisen rajani ja se on sitten suoraan pois kognitiivisesta puolesta. Ajatus ei luista eikä mitään tule mieleen, vaikka kuinka yrittää muistella ja palautella mieleen...aika tyhjää on pääkopassa tällä hetkellä.
Olisin jatkanut kesäsukkien tekoa, mutta vaikka tiedän, miten tein toisen sukan, sen miettiminen on liikaa. Varsinkin tämän varren kuvion tekeminen vie nyt liikaa voimia ja energiaa, jota tarvitsen ihan normaaliarkeen. Joten jatkan toiste...






Itselleni sain sukat tehtyä ja tällä hetkellä tuntuu, että niitä pystyy jopa pitämään. Lankana Dropsin Nord-lanka, joka sisältää merinovillaa ja alpakkaa, joten pehmeät ovat. Tein kaksinkertaisella langalla, joten työ eteni joutuisasti ja helppo malli, että ei muuta kuin tehdä sen kummosemmin ajattelematta...


                                   


Nyt, kun sitten aloitin itselleni tekemään, päätin tehdä viime vuonna aloittamani pitkän villatakinkin valmiiksi. Sama homma; villaa en kestä, joten otin pariksi Novitan Keto-langan, joka sisältää akryyliä ja polyamidia. Vähän jouduin etsiskelemään ja pohtimaan silmukkamäärää, 6,5 puikoilla kuitenkin sain näillä kahdella langalla kutoa. Takista tuli onneksi lämmin ja pehmeä. 
Täysin tyytyväinen en ole villatakin kaulukseen, mutta tällä hetkellä en sitä kuitenkaan jaksa alkaa muuttamaan. Yritin tehdä raglanhihat, koska jos jotakin inhoan, niin kappaleiden yhdistämistä, mutta tämä kostautui sitten tässä kauluksessa. En saanut siitä yhtä tasaista kuin jos olisin kutonut hihat erikseen. Voisin ehkä vyön tähän tehdä samasta langasta, niin ei häiritsisi tuo kauluskaan niin pahasti ja pysyisi paremmin päällä...






Mutta nyt piti saada jokin tosi helppo työ käsille. Pengoin varastoistani puuvillalankojen jäämiä ja ajattelin, että teen helpon kesäpuseron itselleni. Helppoa pintaneuletta, ei edes hihoja, että ei muuta kuin surauttaa menemään.
Mutta kuinkas ollakaan, kuvio osoittautuikin liian työlääksi näille aivoille; olisi pitänyt joka kierroksella seurata mallia eikä ulkoa oppinut millään. Joten purkasinpa tekeleen. Joskus kyllä tuntuu, että mikään ei lähde sujumaan eikä oikein nyt sydänkään ole mukana näissä töissä.
Päätin sitten tehdä samalla ohjeella ihan simppeliä korinpohjaneuletta; 4 oikein ja 4 nurin neljä kerrosta ja sitten neliöt toisinpäin. Silmukkamäärät otin ohjeesta ja tätä neuletta saa neuloa 63cm. Voiko olla helpompaa ja täydellistä lepoa aivoille!
Etukappale samalla lailla paitsi tähän tulee v-aukko. Kaulus ja hihansuut sitten viimeistellään helmineuleella, mitä siis on myös helmassa.
Ja tällähän ei ole mikään kiire, jos nyt tämän kesän aikana, joten voin ottaa tämän aina työn alle, kun kaipaan selkeää helppoa tekemistä. Sellaisiakin pitää välillä olla ihan että saa rentoutua...

                                 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sadonkorjuusukkien ilmainen ohje

Mustavalkoiset Unikkosukat

Varpu-sukat eri väriyhdistelmillä