Twilight- ja Nummi-sukat, osa I



Minulle tuli yhtäkkiä ylitsepääsemätön inspiraatio; pitkien kirjoneulesukkien tekeminen varastoissani olevasta Novitan Nallelangasta.

Enpä ole sitten koskaan kutonut pitkiä kirjoneulesukkia Nallelangasta. Jotenkin aina langaksi on valikoitunut Novitan Seitsemän veljestä ja silmukkamäärä on ollut tuttu ja turvallinen 64s nelosen puikoilla.

Lankavarastossani on jo kauan poltellut Nallen Taikalanka Nummi nimeltään. Taas yksi värisekoitus, joka täysin minun mieleeni ja pakko oli ostaa. Kävipä vielä niin, että tilasin viime vuonna Novitan Blackfriday-päiviltä yllätyspussukan ja sieltä tuli vielä kaksi kerää kyseistä lankaa lisää. Joten nyt sitä on ja aika tehdä siitä jotakin, vaikka kesä onkin kuumimmillaan, mutta inspiraatiohan ei katso aikaa eikä paikkaa. Nallesta löytyi vielä sopivan värinen vaalea liila kerä tai laventeli tuo taitaa olla nimeltään ja pohjaväriksi taidan ottaa Pirtan luonnonvalkoisen langan. On hieman ohuempaa kuin seiskaveikka ja nähtäväksi jää miten käy yhteen Nallelangan kanssa...


                          


No kävipä niin, että valkoinen Pirta-lanka ei sopinutkaan ollenkaan Nallelangan vahvuuden kanssa, joten oli sitten ostettava luonnonvalkoista Nallelankaa Nummisukkiin. Tai isäntähän ne meillä sukkakerät käy ostamassa, jos en tilaa netistä. 
Ilmeisesti olen viime aikoina ostatuttanut vain Seitsemää veljestä, kun isäntä kotiutui taas luonnonvalkoisen seiskaveikan kanssa. Kurja oli passittaa uudelle ostosreissulle, mutta hätä ei lue lakia. Kuinka ollakaan, luonnonvalkoinen oli loppu, joten mukaan tarttui puhtaanvalkoinen ja beige kerä. Tämähän meni nyt varsinaiseksi säätämiseksi. Loppujen lopuksi päätin valita pohjaväriksi beigen ja kuviovärejä oli sitten kuvassa olevan korin verran...


                          


Olinpa sitten kerennyt jo tehdä Pirtalangalla valepalmikkoresorin enkä millään halunnut sitä purkaa, joten nyt piti sitten keksiä toisenlainen kirjoneulesukka kudottavaksi samaan aikaan. Ratkaisu löytyi Adlibriksen Twilight-lankakerästä ja ajattelinpa kokeilla miltä näyttää, jos en muuta väriä siihen enää sekoitakaan. Koko sukka luonnonvalkoisella ja monisävyisellä Twilightilla.


                           



Nyt minulla on siis kaksi kirjoneulesukkaa käsissä; Twilight ja Nummi. Ja nimethän tulee ihan lankakeristä, kun langoilla näin mukavat nimet. 


              


Kerron sukkien edistymisestä seuraavassa osiossa, kunhan saan jotakin aikaiseksi. Pysyhän kuulolla!


Juhannus innoitti vielä kesärunon laittamaan:

”Kumarru matalalle,
kumarru varoen.
Nähdä voit keltaiset liekit
keskellä vehreyden.

Niitty jo puhkeaa tanssiin
vihreys verhonaan.
Kätketty lapsuuden kesäkuu
on päivänkakkaraan.

Kumarru matalalle,
kumarru varoen.
Aurinko laskeutui tänne
sinulle hymyillen.”


Anna-Mari Kaskinen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sadonkorjuusukkien ilmainen ohje

Mustavalkoiset Unikkosukat

Varpu-sukat eri väriyhdistelmillä