Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2022.

Välipäiväpuuhasteluja

Kuva
Joulu oli ja meni ja hyvä niin. Meillä isäntä oli sairaana, joten joulun valmistelut jäivät pääosin minun harteilleni ja nyt alkuviikko onkin sitten toivuttu. Onneksi aikuinen poikani oli myös lomalla ja hän auttoikin minua parhaansa mukaan. Hänhän on muutenkin henkilökohtainen avustajani aina silloin, kun vakituista avustajaa ei ole saatavilla ja minkä opiskeluiltaan ehtii. Nyt syksyllä otin joulun tilaustöitä vastaan ja melkein kaikki ehdin saada valmiiksi. Ystäväni neulomukset sain luvan kanssa jättää näille välipäiville ja suoraan sanoen olisi pitänyt jättää ne vielä myöhemmin tehtäviksi. Tämä minun aivotoimintani kun ei palaudukaan ihan hetkessä, joten näiden lapasten kanssa tein kaikki mahdolliset virheet, mitä voi kuvitella🙄                                                              Päätinkin, että jos alan tähän, että otan ...

Meillä valmistellaan joulua

Kuva
 Laitoin tahallani tuollaisen otsikon, koska sehän kuvastaa varmaankin suurimmaksi osaksi tämän hetken perheiden touhuja tällä viikolla. Tosiasia on se, että olen ollut jo pitemmän pätkän ilman avustajaa, joten jouluvalmistelut ovat, mitä ne ovat. Olenhan minäkin saanut jotakin tehtyä, kun olen ajoissa aloittanut ja vähän kerrallaan. Tällä hetkellä ollaan kyllä vielä ihan vaiheessa… Näin joulun alla tulee kaksi asiaa mieleen, joihin sitä saa vastaukseksi aina tietynlaisia oletuksia. Jos minä tulen sanoneeksi, että voi kun saisi siivottua nyt ennen joulua, yleensä saan vastaukseksi, että tuleehan se joulu vähemmälläkin rehkimisellä tai tekemisellä. Toinen asia on liikunta. Luulenpa, että kukaan terve ihminen ei saa niin paljon liikuntaneuvoja ja ohjeistuksia kuin sairastunut. Tai että yleisesti ottaen kukaan terve ihminen edes yrittäisi sitä liikuntaa toteuttaa niin paljon kuin sairastunut. Ja nyt puhun ihan keskivertotallustelijasta, en sellaisista, jotka ovat sisäistäneet liikunna...

Joulunalusviikon tekeleitä

Kuva
 Pikkuhiljaa valmistuu sukkia ja voin varmastikin näistä jo kuviakin laittaa, kun luulenpa, että saajat eivät eksy blogiini👍😊 Näistä vaaleanpunaisista teinkin toisen jo aikaisemmin valmiiksi ja nyt sain tehdä sille parinkin. Olin ajatellut tehdä näistä myös tällaiset ruskeat vastaväriset ja kun niitäkin haluttiin, sain tehdä nämäkin valmiiksi. Ja niinkuin huomaatte, minulla on tällainen jännä sovellus puhelimessani, jolla saan hieman muokattua kuvia ja nyt oli tullut uusia reunakuvia tarjontaan. Siksi näissä kuvissa on tällaiset talviset reunukset😅🥳 Vielä miesten sukat pidemmällä varrella. Näihin ajattelin, josko jaksaisin ohjeen tehdä tammikuussa, joka olisi sitten Lankajengissä saatavilla. Aika talvisethan näistä tuli, joten siinäkin mielessä tammikuuhun sopisivat. Vielä olisi muutamat sukat tehtävä ja ehkä lapasetkin, mutta niistä kuvia myöhemmin.

Joulun värit sukissa

Kuva
Tämä postaus on osa  Käsityöblogit  fb-ryhmän joulukalenteria ja minä sain luukun 10.😊 Näitä kirjoneulesukkia olen tapani mukaan neulonut erivärisinä versioina pitkin syksyä ja nyt oli vuorossa kokeilu joulun perinteisissä väreissä; punainen, lumenvalkoinen, harmaa ja vihreä. Tai näin minä ainakin kuvittelin tekeväni. Loppujen lopuksi sukkia tuli kolme eri versiota, koska aina jokin väri tai värisävy ei sopinutkaan suunnitellun värin kanssa yhteen.  Ensimmäisissä sukissa lisäsin kolmanneksi väriksi tummansinisen, koska varastoissani oleva vihreä ei sopinut näihin muihin väreihin ollenkaan. Toisesta sukasta tulikin sitten oikein joulunpunainen höysteenä harmaata ja valkoista. Ehkä nämä ovat ne perinteisimmät ja jouluisimmat🤔                               Ja koska olin päättänyt, että sitä vihreääkin tulee johonkin joulusukkaan, valitsin pohjaväriksi pellavan ja näin sain sopimaan punaisen ja ...

Pöllösukkia ja läppälapasia

Kuva
Tällaisiakin olen tässä viime päivinä urakoinut🥳😅 Olin jo aikaisemmin miettinyt, että olisi kiva kokeilla tehdä näitä pöllösukkia ja nyt, kun pyydettiin, oli helppo suostua. Niitä haluttiinkin sitten vähän enemmän ja vielä lapasia läpällä, jos suinkin kerkeän. Hieman takaraivossa stressasi ja mietitytti näiden neulominen, varsinkin kun oli muuta tehtävää enkä päässyt heti aloittamaan. Myös tuo lapasten läpän toteuttaminen oli jotakin, mitä en ollut ennen tehnyt, joten sitäkin piti miettiä muutama kerta etukäteen😁 Varsinkin, kun siihen piti vielä nuo pöllötkin kuvioida. Hyvän ohjeen perusläppälapasiin löysin  täältä . Meillä kotona-sivustolta selkeä ja helppo perusohje. Helmien löytyminen oli myös yksi episodi. Itse kun et pääse ostamaan ja katsomaan valikoimaa, vaikea on valita, mikä väri ja koko olisi sopiva. Aina yhtä avulias naapurini lähti samantien etsimään käsityöliikkeestä helmiä, kun vienosti viestillä kysyin olisiko mahdollista. Hän tulikin harmaiden ja luonnonväristen ...

Miten kävi maalaustelineen/palapelitelineen

Kuva
 Lupasin kertoa maalaustelineen kohtalosta, saatiinko siitä palapelitelinettä vai joutuiko uunin pesään😅 No saatiinhan siitä ja tähänastisista väkerryksistä tästä tuli kyllä käyttökelpoisin. Kuvan perusteella en kyllä ihan aina ymmärrä, miten minäkin vielä mahdun tuonne kaiken tavarapaljouden keskelle, mutta ainakin kaikki on suht lähellä.👍👌😁 Isäntä teki telineestä tukevan yhdistämällä jalakset tuollaisella kolmiolla, joten jalkoja ei saa nyt säädettyä (vakiokorkeus), mutta toisaalta ei ole enää rimpula. Nyt on säädetty niin, että korkeus on sopiva minulle istuessa ja tuota taso-osaa voi sitten kallistaa mihin kulmaan haluaa.                                Suoraan tuolin eteen tätä ei saanut millään, mutta ei toisaalta haittaa, vaikka on tuossa sivulla. Voin huilata nojatuolissa niskoja ja käsiä ja jatkaa sitten, kun siltä tuntuu.                    ...

Kirjoneulesukkaa ja maalaustelineen kasausta

Kuva
 Halusin tehdä nämä kirjoneulesukat näin lyhytvartisinakin, joten sittenhän se oli tehtävä. Olen aikaisemmin tehnyt samoilla väreillä ja kuvioilla pitkät sukat ja niistä jäi vielä tuota mintunvihreää jonkin verran yli, joten ajattelin, että riittäisi vielä näihin lyhyempiinkin. No riittihän se, mutta nyt sitä on vielä pienempi kerä jäljellä; ei niin vähän, että raaskisi roskiin heittää, mutta eipä enää tämmösiinkään sukkiin lanka riitä. Tuli siis uusi ongelma, mihin tuon lopun nyt käytän😅                              Toissailtana pyysin isäntää käymään hakemassa Lidlistä tällaisen maalarintelineen. Oli vain 27€ ja kuvittelin, että tästä saan oivan telineen palapelien tekemistä varten. Suunnittelin siihen oikein, että otan pyörätuolin istuimeksi ja kaikki tuntui niin selvältä päässä.                               Todellisuus ei o...

Ne valmistuivat sittenkin

Kuva
Isänpäiväsukat miehelle, jotka jätin kesken aikaisemmin, kun yksinkertaisesti tummanharmaalla neulomisesta ei tullut mitään. Alkuviikosta ajattelin, että se on nyt tai ei koskaan, jos meinaan saada sukat isänpäiväksi valmiiksi ja aloitin urakoimaan aina, kun mies oli töissä tai autotallissa värkkäämässä omiaan😅 Silti vielä eilen olin siinä tilanteessa, että toisesta sukasta oli vain resori aamulla tehtynä, joten eilisen päivän tein sitten aika tuskassa näitä. Lankana Drops Nord ja aloitussilmukoita 72. Tällä silmukkamäärällä en olisi saanut pidempiä sukkia eli jos haluaisi pidemmät oikein saapassukat, täytyisi silmukoita laittaa enemmän. Onneksi tajusin myös ensimmäisen sukan kohdalla, että tummanharmaa lanka ei tule riittämään, joten sain ihan luvan kanssa tehdä raitoja jalkaterään ja toisen sukan sitten ihan eriväriseksi. Valitsin tuon vaaleanharmaan ja onhan se ihan eri neuloa vaalealla värillä. Sukat olivat täysin passelit ja mies sen verran tyytyväinen, että sanoi, että näitä hän...

Pitkät villasukat pitsijoustimella

Kuva
Tässähän on vierähtänyt tovi siitä, kun olen viimeksi tänne postannut jotakin. Se on tämä, kun on monta neuletyötä työn alla eikä valmista tule mistään, joten sitä alkaa jo tuskastumaan, että tuleeko näistä koskaan mitään valmista😅 Sitten kun alkavat valmistumaan, hetken on tilanne, että kaikki sitten valmistuvat samaan aikaan ja mielikin on levollisempi. Nyt on sellainen tilanne; tästä pitää nauttia, koska äkkiähän tämä taasen muuttuu. Montakohan kertaa käytin valmistua-sanaa tässä kappaleessa, mutta varmaankin pointti tuli selväksi, että on ollut ongelmia töitten valmistumisessa:) Tein ystävälle parit pitkät pitsisukat; luonnonvalkoiset ja joulunpunaiset. Olen ihan tyytyväinen, miten onnistuin näissä tekemään suht siistin kavennuskaistaleen taakse. Ajattelin, että olisin siitä oikein ohjeen tänne laittanut, mutta tällä erää sitä ei nyt ole tulossa. Ehkä myöhemmin, kun on joulukiireet hellittäneet ja jos on kiinnostusta ohjeeseen.😊      K-kaupoissa on nyt tarjouksessa ...

Kirjoneulelapaset nirkkoreunalla (sisältää ohjeen)

Kuva
Nyt, kun tosiaan innostuin neulomaan näitä lapasia ja innostuinpa vielä tästä nirkkoreunasta lapasen suuaukossa, ajattelin demonstroida miten sen teen. Siis miten teen erivärisen nirkkoreunan ja kuinka päätän langat samalla niin, että nirkkoreunan ollessa valmis, pääteltävää ei ole yhtään👍😊 Ensin luodaan tarvittava määrä silmukoita pohjavärillä ja jaetaan silmukat neljälle puikolle. Neulo 4 krs. sileää oikeaa. Vaihda lanka haluamaasi väriin ja neulo 1 krs. sileää oikeaa. Ota samalla langan aloituspätkä ja päätä se kiepsauttamalla jokaisen silmukan jälkeen neulottavan langan ympäri. Tee näin yhden puikon verran.                               Tältä näyttää nurjalta, kun lanka on päätelty samalla kun neulotaan.                                                        Neulo seura...